Kirnun Kiertäjät

Tule mukaan

Partio on hauska ja monipuolinen harrastus, jossa voi tehdä ja kokea melkein mitä vain! Partio on täynnä ystävyyttä, naurua, seikkailua, yhdessä tekemistä, luonnossa liikkumista sekä unohtumattomia elämyksiä.

Partion ohjelma ja aktiviteetit on suunnattu pääasiassa 7–22-vuotialle lapsille ja nuorille ja mukaan voi tulla myös vanhempana. Kaikki tarvittavat taidot tulevat tutuiksi vaikka aloittaisit harrastuksen myöhemminkin.

Perhepartio 3-6-vuotialle, voi koko perheen voimin tulla harrastamaan partiota jossa opitaan uusia asiota leikkien.

Jokaisella partiolaisella on oma, samanikäisistä kavereista koostuva pienryhmä, jonka kanssa kokoonnutaan kerran viikossa. Muihin partiolaisiin pääsee tutustumaan erilaisissa tapahtumissa, retkillä ja leireillä.

Partiossa kaikki tehdään yhdessä kavereiden kanssa eikä ketään jätetä yksin. Partiossa opetellaan ja harjoitellaan monipuolisesti erilaisia asioita aina retkikeittimen käytöstä ja ensiavun antamisesta ryhmässä toimimiseen ja arjen taitoihin.

Partiotoiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta mukaan tarvitaan myös aikuisia. Aikaisempaa partiokokemusta ei tarvita.

Voit itse määritellä kuinka paljon tahdot antaa aikaasi partioharrastukselle. Mukana voi olla viikoittaisessa toiminnassa esimerkiksi ryhmänvetäjänä tai osallistua toimintaan omien resurssiesi mukaan vaikka retkijärjestelyissä avustaen.

Olet tervetullut lippukuntamme jäseneksi.

Ilmoita lapsesi/itsesi mukaan tästä!

OHJE ASIOINTIPALVELUN KÄYTTÖÖN

KUKSA OHJE.pdf